30.10.2011

Missä kaverit ovat?

Fiona, Frosti ja Frida lähtivät torstaina ja perjantaina uusiin koteihinsa. Fedja jää vielä vähäksi aikaa, jotta hänen tuleva omistajansa saa opiskelunsa valmiiksi. Fransiina ja Fedja ovat etsineet tänään sisaruksiaan. Smillalla on juoksu, mutta hänkin on sen näköinen, että pentuja puuttuu.


Vongoivan Fedja 29.10.2011



Vongoivan Fransiina 29.10.2011


Fionan, Frostin ja Fridan uusilta perheiltä on jo tullut mukavia viestejä. Pennut ovat sopeutuneet hyvin uusiin koteihinsa, ruoka on maittanut, uusia leikkejä on keksitty ja kehrätty äänekkäästi.

23.10.2011

Vauhtiviikareiden uudet kuvat

Vongoivan Frosti, Fedja, Fiona, Frida ja Fransiina ovat taas viikon verran kasvaneet ja kehittyneet. Leikeistä ei todellakaan puutu vauhtia ;-) Kaikki pennut ovat jo ylittäneet luovutuksen painorajan, 1200 g.


 Frosti leikkii piilosta sinisen fleecehuovan alla.


Fedja riehuu nauhan suikaleista tehdyn huiskan kanssa.


Fiona nappasi helisevän, sinisen pallon.


Frida tarkkailee safiirisilmillään pihan pensaiden lintuja.


Hurja-Fransiina kyttää lelua korvat luimussa.

Pennuista ensimmäiset lähtevät vajaan viikon päästä uusiin koteihinsa. Kasvattajalla on samanaikaisesti sekä pennuista luopumisesta kaihoisat että hyvistä uusista kodeista iloiset tunnelmat.  

15.10.2011

Uusia kuvia Vongoivan F-pennuista

Aika rientää - Vongoivan Frosti, Fedja, Fiona, Frida ja Fransiina ovat kohta 11 viikon ikäisiä. "Hurja-Fransiinan" jätän kissalaani. Frida, Fiona, Fedja ja Frosti muuttavat lokakuun loppupuolella uusiin koteihinsa. Jo nyt on vähän haikea olo, mutta onneksi kaikille löytyi hyvät kodit.

Sain pennuista uusia kuvia heidän leikkiessään tummansinisessä pärekorissa, kiipeilypuussa tai muuten vain rötköttäessa vuoteen päällä.



Frosti ottaa asiat rennosti ja kutsuu leikkiin.



Fedja katsoo kuvaajaa tarkasti - minnekäs se huiska hävisi?




Fiona kurkistaa pärekorista.



Frida katsoo ikkunasta pensaissa lenteleviä talitiaisia.



Fransiina kiipeää raapimapuuta pitkin ylöspäin - kohta tuo huiska on minun!

11.10.2011

Kaikki Vongoivan F-pennut on varattu

Vongoivan Frosti, Fedja, Frida ja Fiona on varattu. Fransiinan jätän kissalaani emonsa ja muun sukunsa riemuksi (tai kiusaksi...) sekä kasvatustyöni tulevaisuuden toivoksi.

Nyt voin nukkua rauhassa, kun pennuille löytyi oikein hyvät kodit :-)

Iloisin mielin, Paula

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

All Vongoivan F-kittens have now been reserved. Frosti, Fedja, Frida and Fiona will all get very good new homes :-) 

I will keep Fransiina - The Wild One - as a dear member of my family. Hopefully she will also become a future queen in the breeding programme of my Vongoivan cattery.

best regards, Paula

8.10.2011

Päivitin uudet kuvat Vongoivan Frostin, Fedjan, Fionan, Fridan ja Fransiinan kuvauksiin (31.8.). Mutta eipä mitkään kuvat ja tekstit riitä kuvaamaan näitä ihanan luonteisia, safiirisilmäisiä ja elohopeamaisen vilkkaita pikkubirmoja  :-))

1.9.2011

Vongoivan F-pennut syntyivät 1.8.2011


All Vongoivan F-litter’s Sacred Birman kittens are reserved.

Vongoivan F-litter was born on the 1st of August, 2011. The male kittens are SBi c Vongoivan Frosti and SBI n 21 Vongovian Fedja. The  female  kittens are: SBI j Vongovian Fiona, SBI f  Vongoivan Frida and SBI h 21 Vongoivan Fransiina. The earliest delivery day is 26th of October, 2011.  I will keep Fransiina in my cattery.

If you are interested in my Birmans, Bengals or Icelandic Sheepdogs, just send me an e-mail (paula.ruotsalainen[at]kolumbus.fi) and you´ll get more information. There are lots of photos of all my cats and dogs on my Flickr pages: http://www.flickr.com/photos/59026638@N08/sets/ The most recent photos have been taken on Saturday 8th of October, 2011.

Vongoivan F-pentueen syntymä ja vanhemmat

GIC SBI n S*Moviken's Ophelia eli Smilla ja GIC SBI d21 FI*JoJon Chiweijun eli Lenkkari saivat varhain maanantaina 1.8.2011 viisi hienoa pentua. He ovat terveitä ja reippaita, painot ovat kehittyneet hyvin. Nyt laukataan, riehutaan ja leikitään sekä aina välillä tankataan ruokaa. Sitten torkutaan hetkinen, käydään porukalla hiekkiksella ja taas riehutaan  - hännät pieniksi pulloharjoiksi pörhistettyinä, selkä kaarella, korvat taitettuna pitkin niskaa kuin kärpäsen siivet sekä silmissä villi katse. Sitten vain sivuttain hurjaa pomppulaukkaa päin sisarta tai veljeä! Mitäpä olisi kissanpennun elämä ilman sisaruksia, joiden kanssa, emon opastuksella opitaan olemaan kissoja?

Näissä Vongoivan F-pennuissa on potentiaalia paitsi rakkaaksi perhenjäseneksi, myös pyhä birman kissojen kasvatukseen tai näyttelyharrastukseen.  Smilla on isokokoinen, hyväturkkinen naaras, jolla on vankka terveys sekä upea ja sosiaalinen luonne. Hänellä on myös kauniit syvänsiniset silmät. Smilla on osoittautunut loistavaksi synnyttäjäksi ja erittäin hyväksi emoksi. Halusin ehdottomasti ostaa Smillan Moviken's kissalasta, koska Smillan emolla ja emon emolla on erittäin hyvät synnytyshistoriat - isoja pentueita, suurikokoisia ja terveitä pentuja. Smilla on edelleen, nyt 4 v ikäisenä,  luonteeltaan vauhdikkaan leikkisä, oman arvonsa ja asemansa tiedostava Vongoivan kissalan kuningatar ;-)  Hän on saanut kolme isoa pentuetta (4 Vongoivan A-pentua; 5 B-pentua ja nyt 5 F-pentua), siis yhteensä 14 pentua! Smillan pentueiden koko on lähes 5 pentua, kun vastaava arvo Suomessa birmapentueilla on noin 3 pentua. Kaikki Smillan pennut ovat syntyneet hyvän kokoisina, reippaina ja elämänhaluisina. Kukin Smillan kolmesta synnytyksestä on kestänyt alle 1,5 h.

Smillan ja Lenkkarin pentueen sukusiitosaste 10. sukupolvessa on vain 1,83 %, siis erittäin vähän. Eipä ihme, että pentuja tuli 5 ja he kaikki olivat jo syntyessään hyvän kokoisia, elinvoimaisia, nisille heti itse tarmokkaasti pyrkiviä.

GIC SBI n S*Moviken's Ophelia eli Smilla



F-pentueen isä Lenkkari on iso ja upea, hyväluonteinen kolli, jolla on uskomattoman hieno pää, kauniit silmät, vankka luusto ja mahtava turkki. Lenkkari ei merkaile sisään. Lenkkarin kasvattajalla, vantaalaisen JoJo-kissalan (http://www.kolumbus.fi/erkki.merilainen/) omistajalla Terttu Meriläisellä on jo 25 v kokemus pyhä birmojen kasvattamisesta. Lenkkari edustaa huolellisen ja pitkäjänteisen kasvatustyön hienoja tuloksia. Sydämellinen kiitos sinulle Terttu, että sain käyttää Lenkkaria Smillalle! Ihastuin komeaan kasvattiisi ensisilmäyksellä ;-)

GIC SBI d21 FI*JoJon Chiweijun eli Lenkkari

Lenkkarin sukutaulu löytyy täältä: http://pawpeds.com/db/?a=p&id=832529&g=4&p=sbi&date=iso&o=ajgrep



Vongoivan F-pentueen esittely

Alla olevat uusimmat kuvat Vongoivan Frostista, Fedjasta, Fionasta, Fridasta ja Fransiinasta on otettu 8.10.2011. Vongoivan F-pennuista, Smillasta sekä kissalani ja kennelini muista otuksista löytyy kuvia myös täältä: http://www.flickr.com/photos/59026638@N08/sets/



Vongoivan Frosti, uros, lila (SBI c)
Frostin nimi tulee islanninkielestä. Se merkitsee huurteista, mikä sopiikin hyvin komealle lilapojalle. Frosti on reipas ja utelias luonteeltaan sekä tulee mielellään syliin hellittäväksi. Hänellä on hyvin sopusuhtainen ruumiinrakenne, kaunis pää, hienot silmät ja hieno luonne. Frosti ei nirsoile ruuan suhteen, mikä näkyy voimakkaasti kehittyvänä painokäyränä :-) Hän on myös taitava ja rohkea kiipeilijä, joka oli ensimmäisenä korkean kiipeämispuun ylimmällä tasolla. Frosti on varattu.



Vongoivan Fedja, uros, ruskeatabby (SBI n21)
Vongoivatunturi sijaitsee aivan Suomen itärajalla, Saariselän tunturialueen itäosassa. Suurin pennuista sai nimekseen venäjänkielisen Feodor-nimen hellittelymuodon - Fedja. Fedja ottaa elämän rauhallisesti ja nauttii kaikesta kasvattajan tarjoamasta ruuasta, mikä näkyy hienosti kehittyvänä painona. Frosti kiipeää mielellään syliin hellittäväksi. Toisaalta, hän osaa myös laittaa "parketin rullalle",  kun pentue säntää vauhdikkaaseen leikkiin. Pallot ovat Fedjan mielestä parhaita leluja. Fedja on varattu.



Vongoivan Fiona, naaras, lilakilpikonna (SBI j)
Käytän kissalassani ja kennelissäni pentujen nimiksi Pohjoiskalotin maiden nimiä tai kielten sanoja. Fiona on skandinavisten kielten naisen nimi.  Nimi tuntuu sopivan hyvin tälle tomeralle ja rohkealle, ja toisaalta taas naamioväritykseltään hienovaraisesti koko ajan kehittyvälle neidille. Fiona on pennuista se, joka ensimmäisenä tulee moikkaamaan pentuhuoneeseen tulevaa vierasta. Hän tulee hyvin mielellään syliin leikkimään tai silitettäväksi. Fionalla on kauniit sukat ja kiilat. Fiona on varattu.





Vongoivan Frida, naaras, kilpikonna (SBI f)
Myös Fridan nimi on skandinavista alkuperää. Tosin en voinut välttyä ajattelemasta tummakulmaista meksikolaista kuvataiteilija Frida Kahloa miettiessäni sopivaa nimeä tummakorvaiselle Fridalle. Frida on ihanan sosiaalinen, syliin käpertyvä kaunokainen, mutta myös huiman rohkea ja nopea oppimaan uusia asioita (kuten esimerkiksi, miten kiivetä kasvattajan vuoteen päälle...). Miten 8 viikkoinen pentu osaa levittäytyä niin laajalle alalle vuoteen päälle, välittämästi, kun ihminen on siitä noussut? Fedjan tai Frostin kanssa painiessa Frida näyttää kevyesti selättävän pojat. Frida on saanut pentueen syvimmän siniset ja kauniit silmät. Frida on varattu.



Vongoivan Fransiina, naaras, ruskeakilpikonnatabby (SBI h 21)
Fransiina on vanha suomalainen nimi. Mitä kauemmin nimeä mietiskelin, sitä paremmin se tuntui sopivan juuri tälle pennulle. Tyttösellä on suuret ja kauniit silmät. Fransiina on luonteeltaan huimaa, todellinen Neiti Rämäpääkin rohkeudessaan, mutta myös hyvin sosiaalinen. Valveilla ollessa hänen tavallisin käyntimuotonsa näyttää olevan huima pomppulaukka, häntä pulloharjaksi pörhistettynä. Fransiina ottaa oman paikkansa ihmisen sylissä, ja myös sydämessä :-) Fransiinan haluan jättää kissalaani tulevaisuuden toivoksi.


Vongoivan F-pentujen aikaisin mahdollinen luovutuspäivä on 26.10.2011.


Vongoivan F-pentue 10.9.2011


 Vongoivan Frida ja Fiona 24.9.2011
 Vongoivan Frosti ja Fedja, 23.9.2011
Smilla, 24.9.2011

Smilla on menettänyt jokaisen tiineyden ja imetyksen yhteydessä maskiväriään, mutta se palautuu vähitellen takaisin. Mutta Smillan ihanat safiirisilmät pysyvät yhtä intensiivisen sinisinä ja kirkkainen, oli pentuja helmoissa tai ei. Tässä kuvassa Smilla kurkistaa peikonlehden takaa.

Mistä lisää tietoja Vongoivan pyhä birman kissoista, bengaleista ja islanninlammaskoirista?

Kerron mielelläni lisää birmoistani, bengaleistani ja islanninlammaskoiristani. Asumme Keravalla, tänne pääsee hyvin myös lähijunilla tai bussilla. Tervetuloa tutustumaan kissoihini ja koiriini sekä minuun kasvattajana :-)

ystävällisin terveisin, Paula

Paula Ruotsalainen
FI*Vongoivan pyhä birmat, bengalit ja islanninlammaskoirat
Kerava
paula.ruotsalainen(at)kolumbus.fi
+358 40 5080812

15.5.2011

Meillä on pyhä birman kissan pentuja!

Meillä on pyhä birman kissan pentuja!

FI*Vongoivan E-pentue syntyi 20.2.2011. Pentueen emä on oma kasvattini, kansainvälinen muotovalio, lilanaamio IC SBI c Vongoivan Biret. Hän on hyvin ystävällinen ja leikkisä luonteeltaan.
IC SBI c Vongoivan Biret


E-pentueen isä on sinitabbynaamio, kansallinen muotovalio CH SBI a 21 Rotcat Alexander. Hän on samoin hyvin ystävällinen luonteeltaan, sekä sisälle merkkaamaton kolli.
Sydämelliset kiitokset Rotcat kissalan omistajalle Sera Lehtoselle, että sain käyttää Alexanderia Biretille! Sekä Biret että Alexander ovat B-veriryhmäisiä, joten pennut saivat arvokasta ternimaitoa myöten hyvän elämänalun.

CH SBI a 21 Rotcat Alexander


Vongoivan E-pennut / The Vongoivan E-kittens

Naaras, sininaamio (SBI a) Vongoivan Elvira oli syntyessään pentueen suurin. Elvira on luonteeltaan rohkea, aktiivinen ja leikkisä. Hän selittää minulle asioita iloisella äänellä. Pidän Elviran luonteesta ja hyvästä ulkonäöstä niin paljon,
että vaikka häntä kyseli ihanteelliselta tuntuva perhe oman birmakasvatuksen kantanaaraaksi, en silti pystynyt luopumaan Elvirasta. Hän siis jää Vongoivan kissalan tulevaisuuden toivoksi. Elviran veriryhmä on B.

Vongoivan Elvira


Uros, lila tabbynaamio (SBI c 21) Vongoivan Erik on pentueen reippaita poikia. Erikillä on hyvin kauniit kasvot ja hieno rakenne. Vaalean pohjavärin vuoksi hänen sukkansa ja kiilansa eivät vielä näy selvisti. Erikin veriryhmä on B.
Erikillä olisi paljon annettavaa jalostukseen, joten ensisijaisesti etsin hänelle kotia, joka olisi kiinnostunut siitosuroksen pitämisestä. Mutta tärkeintä tietenkin on se, että ihana Erik saa hyvän ja pysyvän kodin :-). ERIK ON VARATTAVISSA.

Vongoivan Erik


Uros, lilac tabbynaamio (SBI c 21) Vongoivan Emil on reipas ja leikkisä poika, jolla on hyvin kauniit kasvot ja hieno rakenne. Hänenkin veriryhmänsä on B. Emil on varattu.
Vongoivan Emil


Uros, lilanaamio (SBI c) Vongoivan Elias on tällä hetkellä pentueen painavin. Muiden E-vekaroiden tavoin on reipas ja leikkisä luonteeltaan. Myös Eliaksella on hyvin kauniit kasvot, hieno rakenne ja B-veriryhmä. Elias on varattu.
Vongoivan Elias


Pentujen luovutus

Vongoivan E-pentujen aikaisin luovutusajankohta on viikon 20/2011 alkupuolella. Pennut ovat luovutettaessa: painoltaan vähintään 1200 g, rokotettu kahdesti kissaruttoa ja kissaflunssia vastaan, mikrosirutettu, kahdesti eläinlääkärin tarkastamia, madotettu kahdesti sekä heidän veriryhmänsä
on määritetty.

Vongoivan E-pennuista, samoin kuin Vongoivan kissalan ja kennelin muista karvaisista otuksista, löytyy kuvia myös täältä.



in English:

We have Sacred Birman kittens!

The E-litter of FI*Vongoivan Cattery was born on the 20h of February 2011. The dame is from my own cattery, lilac point, international show champion IC SBI c Vongoivan Biret. She has a very friendly and playful temperament.
The sire of the E-litter is blue tabby, Finnish show champion CH SBI a 21 Rotcat Alexander. He is a very friendly male, who does not spray in of doors I'm very grateful for Sera Lehtonen, the owner of Rotcat Cattery,
for being able to use Alexander for Biret. Both Biret and Alexander have B blood group, so the kittens got a very good start for their lives with the valuable colostrum.

Female, blue point (SBI a) Vongoivan Elvira was the biggest one at birth. Elvira has a courageous, active and playful temperament. She "talks" to me quite a lot with a cheerful way. I like Elvira's charcter and her good looks so much
that even though she was requested by a very nice family, in order to start their own Birman breeding, I could not give up Elvira. She will stay in my cattery, as a hope for the future. Elvira has B blood group.

Male, lilac tabby (SBI a 21) Vongoivan Erik is one of the energetic boys of the litter. He has a very charming face and great structure in his body. Due to the light body colour his socks and gountlets cannot yet be seen clearly.
Erik's blood type is B. Erik would have so many positive features to give to the breeding of Sacred Birmans. Therefore I would prefer to find a home interested in keeping him as a breeding male. But the main aim is of course to find
a good, loving and permanent home for Erik. ERIK IS AVAILABLE.

Male, lilac tabby (SBI a 21) Vongoivan Emil is also one of the energetic and playful boys of the litter. He has a very charming face and great structure in his body. Also his blood type is B. Emil is reserved.

Male, lilac point (SBI c) Vongoivan Elias is currently the biggest of the kittens. As the other E-kittens, also he has an energetic and playful temperament. He has a charming face and great structure in his body. Also Elias has B blood group. Elias is reserved.


Delivery of the kittens

The earliest possible delivery time of the Vongoivan E-kittens is in the beginning of week 20/2011. At the delivery time: the kittens weigh at least 1200 g, they have been twice vaccinated agains Feline Panleukopenia, Feline Calcivirus and Feline Rhinotracheitis; they have got anti-worm treatment twice,
they have been two times examinated by a veterinarian, and their blood groups have been analysed.

More photos of the Vongoivan E-kittens, as well as of the other furry creatures of Vongoivan Cattery and Kennel are here.