Nyt meillä on kuhinaa ja tuhinaa pentulaatikossa! USAn tuontini, Pennsylvanian tyttöni, FI MVA TK1 BH Runestone Mocha Latte eli Stella synnytti 15.5.2013 yhteensä 8 pentua. Pentueen isä on vanhin islantilaiseni, C.I.B. multiCH V-05 Tunturiketun Roni eli Roni. Sekä Stella että Roni kilpailevat agilityn korkeimmassa eli 3-luokassa.
Viimeiseksi syntyneen eli 8. pennun menetimme. Sen kalvot olivat jääneet matkalle ja napanuora oli revennyt. Napanuoran runsaan vuodon vuoksi pentu oli ilmeisesti menettänyt runsaasti verta jo ennen tähän maailmaan pääsemistä. Yli tunnin ajan yritimme kaikkemme, sokkipotilaan asennossa annetusta puhallus-painantaelvytystä myöten, mutta lopulta pennun haukkova hengitys lakkasi kokonaan. Luopuminen tuosta upean näköisestä ja ulkoisesti täysin kehittyneestä pennusta oli vaikeaa, mutta pentulaatikossa tuhisi seitsemän toinen toistaan kauniimpia ja jäntevää pentua. Luopumisen jälkeen oli aika keskittyä täysillä näihin eläviin ja niiden emoon.
Stella on osoittautunut uskomattoman fertiiliksi naaraaksi. Kahdessa pentueessa (Vongoivan D- ja I-pentueet) Stella on synnyttänyt yhteensä 17 pentua, joista vain 2 on menetetty.
Vongoivan I-pentueessa kasvaa vauhdilla neljä urosta ja kolme narttua. Olen miettinyt jo nimiä, islantilaisia I-kirjaimella alkavia nimiä. Tässä blogikirjoituksessa pennut ovat vielä koodeilla U1, U2, U3 ja U4 eli urokset, sekä vastaavasti nartut N1, N2 ja N3. Alla on pennuista sanallinen kuvaus sekä jokaisesta pennusta päältä tai sivulta kokovartalokuva sekä lähikuva päästä. Kuvasin pennut keskiviikkona, 22.5.2013.
Vongoivan I-pentueen Uros1:
Uros1 on tätä kirjoitettaessa (24.5.2013) painonsa perusteelle pentueen suurin. Se on väriltään trikolori, kuten emänsä Stella. Sillä on valkoinen, oikealta vasemmalle suuntautuva puolikaulus, valkoista väriä kuonon ympärillä ja siitä lähtee valkoinen piirto otsalle. Pennulla on valkoinen hännänpää, valkoinen kaula, rinta ja vatsa. Ylävatsassa on iso musta soikean muotoinen merkki valkoisella alueella. Pennulla on matalat valkoiset sukat sekä yksinkertaiset kannukset jokaisessa jalassa. Uros1 on jäntevä, punnitustilanteissa rauhallinen ja viihtyy erinomaisesti emänsä nisillä ;-)
|
Vongoivan I-pentueen Uros1 oli juuri saanut masunsa täyteen Stellan maitobaarista ja uni maittoi. |
|
Uros1:n pää. |
Vongoivan I-pentueen Uros2:
Uros2 on tällä hetkellä pentueen toiseksi painavin. Sen yleisväri tulee olemaan punainen kuten isällänsä Ronilla. Aika näyttää, jääkö pennulle tummaa väriä kuonon ympäristöön ja korviin. Uros2:lla on valkoista väriä rinnassa ja oikeassa etujalassa valkoinen, matalahko sukka. Muissa jaloissa on hieman valkoista väriä varpaissa. Molemmissa takajaloissa on kaksoiskannukset, etujaloissa yksinkertaiset kannukset. Uros2:lla näyttää jo elämän ensihetkistä olevan runsaasti päämäärätietoisuutta - emon nisille ja heti!
|
Pentueen isompia, Uros2 |
|
Uros2:n pää |
Vongoivan I-pentueen Uros3:
Uros3:sta todennäköisesti kehittyy oljenkeltaisen värinen rungoltaan. Pennulla on lähes kokonainen valkoinen kaulus, rinnassa ja vatsassa valkoista, kuonon ympärillä valkoista, valkoinen leveä piirto päässä, jokaisessa jalassa valkoinen sukka sekä vielä hännänpääkin on valkoinen. Pennun korvat ovat tummat, samoin naamassa tumma maski, lukuunottamatta kuonon ympäristön valkoista. Uros3:lla on etujaloissa yksinkertaiset kannukset sekä takajaloissa kaksoiskannukset. Tämä pentu on rauhallinen punnitustilanteissa sekä kuten kokovartalokuvastakin näkyy - viihtyy erinomaisesti mamman maitobaarissa. Uros3 on tällä hetkellä pentueen 3. painavin.
|
Vongoivan I-pentueen komean värinen Uros3 |
|
Uros3:n pää |
Vongoivan I-pentueen Uros4:
Uros4 ja Uros1 ovat lähes kuin toistensa kopioita. Myös Uros4:sta tulee trikolori, kuten emänsä Stella on. Pennulla on keskiselkää kohden levenevä valkoinen puolikaulus, joka suuntautuu vasemmalta oikealle. Pennulla on valkoista väritystä kuonon ympärillä, siitä jatkuu yli otsan valkoinen piirto. Uros4:lla on valkoinen hännänpää. Takajaloissa on valkoiset, matalat sukat, etujalkojen sukat ovat korkemmat, varsinkin oikeassa etujalassa. Pennun vatsa on valkoinen. Uros4:lla on takajaloissa kaksinkertaiset ja etujaloissa yksinkertaiset kannukset. Uros4 vaikuttaa elämäänsä ja Stellan maitobaarin antimiin oikein tyytyväiseltä otukselta.
|
Uros4 harjoittelee jo nyt nopeita käännöksiä agilityyn? |
|
Uros4:n pää |
Vongoivan I-pentueen Narttu1:
Narttu1 on pentueen kolmesta nartusta suurin, tätä kirjoittaessani (24.5.2013) yhtä painava kuin Uros4. Narttu1 on perinyt rungon värin isältään Ronilta, joten siitäkin tulee aikuisena punainen. Pennulla on ainakin nyt tumma maski naamassa ja korvat ovat tummat. Narttu1 on mielenkiintoisen värinen alapuolelta, sillä siellä on pitkin vatsaa ja eturaajoja pitkittäisiä tummia ja valkoisia raitoja. Sekä etu- että takajaloissa pennulla on matalat valkoiset sukat. Hännänpää on tumma, samoin raajojen alaosat, sukista ylöspäin. Takajaloissa on kaksinkertaiset kannukset ja etujaloissa yksinkertaiset. Jo Narttu1:n painokin kertoo, että se on vakioasiakas Stellan maitobaarissa.
|
Vongoivan I-pentueen kookkain tyttö, Narttu1 |
|
Narttu1:n pää |
Vongoivan I-pentueen Narttu2:
Narttu2 on pentueen kevein, syntymästään lähtien. Väritykseltään pennusta tulee voimakkaan punaruskea, valkoisin kuvioin. Pennulla on niskassa valkoinen kuvio, joka yhdistyy pään yli menevään valkoiseen piirtoon. Narttu2:lla on etujaloissa korkeat sukat ja takajaloissa matalammat. Vatsa on valkoinen, samoin hännänpää. Pennun korvat ovat tummat, samoin naamassa on tällä hetkellä tumma maski. Kuonon ja suun seudulla on valkoista väriä. Punnituksessa myös Narttu2 on rauhallinen. Narttu2 on tällä hetkellä kevein, mutta erittäin jäntevä ja innokas Stellan maitobaarissa.
|
Vongoivan I-pentueen kaunis Narttu2 |
|
Narttu2:n pää, jossa jo näkyy tulevaa voimakkaan punaruskeaa väritystä. |
Vongoivan I-pentueen Narttu3:
Narttu3 ja Narttu2 muistuttavat ulkonäöltään paljon toisiaan. Myös Narttu3:n rungon pääväri tulee olemaan voimakas punainen. Valkoista on niskassa, otsan piirrossa, kuonon ympärillä, rinnassa, vatsassa, hännänpäässä sekä etu- ja takajalkojen sukissa. Korvat ovat tummat ja ainakin nyt naamassa on tumma maski. Punnituksessa tämäkin pentu on rauhallinen. Narttu3 oli syntyessään lähes samanpainoinen kuin Narttu2, mutta nyt painoeroa on tullut Narttu3:n eduksi. Mamman maito on siis hyvää tämänkin pennun mielestä :-)
|
Vongoivan I-pentueen Narttu3 päältä |
|
Narttu3:n pää |
Kyselyitä Vongoivan I-pennuista on tullut melkoisesti jo ennen pentueen syntymää, ja alustavia varauksia on olemassa. Nyt pentujen synnyttyä ryhdytään keskustelemaan tarkemmin, mikä pentu on sopivin mihinkin perheeseen. Pentueen uroksia voi vielä kysellä, samoin narttuja. Ainakin yhdelle, mieluiten kahdelle nartulle etsin luotettavia sijoituskoteja. Toivon yhteydenottoja ensisijaisesti sähköpostitse: paula.ruotsalainen_at_kolumbus.fi. Arvaat varmaan, minkä osan osoitteesta korvaat @-merkillä...
Flickr-kuvasivuillani on paitsi nämä samat kuvat pennuista, myös kuvia Stellasta ja Ronista sekä Mintusta ja Kelmistä. Lisäksi siellä on runsaasti kuvia Vongoivan kissalan kasvateista sekä muista kamerani etsimen eteen tulleista kohteista:
http://www.flickr.com/photos/59026638@N08/sets/72157633613668730/