11.7.2013

Kolme vuotta sitten... Three years ago...

Heinäkuun 11. päivänä 2010 Stella (USAn tuontini Runestone Mocha Latte)  ja Kelmi (Ruotsista tuomani Astvinur Eldur) saivat yhteensä yhdeksän pentua, kahdeksan narttua ja yhden uroksen. Viimeisimpänä syntynyt pentu oli jo menehtynyt ennen tähän maailmaan tuloa, mutta oli ulkoisesti täysin kehittynyt kaunis narttupentu.

Mutta riitti kahdeksassakin pennussa -  Vongoivan D-pentue -  Stellalle imettämis- ja hoitotyötä noin neljän viikon ajaksi ja sitten minulle pentueen kasvattajana ihan riittävästi säpinää loppujen 3-4 viikon ajaksi ennen luovutusta. Pennuista kehittyi reippaita ja kauniita islanninlammaskoiria, jotka ovat jo kolmen vuoden aikana ehtineet tehdä vaikka mitä. Disa ja Dina ovat pyöräyttäneet hienot pentueet, Dinasta tuli FI MVA, Drifa eli Isla suoritti ensimmäisenä Vongoivan islantilaisena tokossa koulutustunnuksen TK1. Minttu nousi agilityssä 3-luokkaan ja lähes pääsi agin SM-kisoihin, se tuplanolla jäi puuttumaan. Muut Vongoivan D:t ovat varmasti kunnostautuneet pitämällä perheensä ulkoilemassa ja siten hyvillä mielin.

Sydämelliset 3-v syntymäpäiväonnittelut: Depla, Dimma, Dina, Disa, Drafna (Rally), Drifa (Isla),  Dreki (Vekku)  ja Druna (Minttu). Stella-emo, Kelmi-iskä ja Minttu-sisar sekä Roni ja pikkuruinen sisarpuoli Inga toivottavat teille kaikkea hyvää ja ihanaa kesän jatkoa!


****

Exactly 3 years ago, on the 11th of July 2010, Stella (US born Runestone Mocha Latte) and Kelmi (SE born Astvinur Eldur) got totally nine puppies: eight bitches and one male. Unfortunately the last one had died before entering this world.

The eight remaining puppies kept Stella very busy for four weeks, and me as the breeder very busy for the next three to four weeks. They all developed to vigorous and beautiful Icelandic Sheepdogs that have achieved a lot during these three years: Dina and Disa have got their own fine litters, Dina became FI CH, Drifa (alias Isla) became the 1st Vongoivan ISD to achieve the title TK1 in obedience competitions, Minttu got to the highest class in agility competitions and nearly made her way to the Finnish Championship in agility, only the requirement of the "double zero" lacked. The other Vongoivan Ds have certainly done excellently taking their family out every day and thus keeping  them happy and in good shape.

The best greetings and congratulations for the 3rd anniversary: Depla, Dimma, Dina, Disa, Drafna (Rally), Drifa (Isla),  Dreki (Vekku) and Druna (Minttu). Stella-mother, Kelmi-father, Minttu-sister, Roni and little Inga, your half-sister, wish you all the best and a wonderful continuation of the summer!


Stella and Kelmi send their best wishes to all eight ISDs in the Vongoivan D-litter. Congratulations for the 3rd anniversary: Vongoivan Depla, Dimma, Dina, Disa, Dreki (Vekku), Drifa (Isla), Drafna (Rally) and Druna (Minttu)


 
Ihanaa syntymäpäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti